34/2002 (XII 23) Sisäasiainministeriön säädös

vaalimenettelystä annetun vuoden 1997 C lain voimaanpanosta 
valtakunnallisessa kansanäänestyksessä ja valtakunnallisessa 
kansalaisaloitteessa

Vaalimenettelystä annetun vuoden 1997 C lain (myöhemmin: Vm.) 153 § (1) momentin a- ja c - f -kohtien sisältämän valtuuden perusteella määrään seuraavaa:

I Osa

VALTAKUNNALLINEN KANSANÄÄNESTYS

I Luku

VAALITOIMISTOJEN TEHTÄVÄT

1 § (1) Vaalitoimistot suorittavat valtakunnallisen kansanäänestyksen järjestämistä, hoitamista ja tietojenkäsittelyä koskevat valmistelut sekä toimittamisen tämän säädöksen mukaisesti.
(2) Vaalitoimistot
a) hoitavat kansanäänestyksen esivalmisteluun ja toimittamiseen liittyvät järjestelytehtävät;
b) ottavat osaa erillisen säädöksen mukaisesti vaaliin käytettävien rahavarojen tilittämiseen ja sisäiseen kontrolliin liittyvien tehtävien hoitamiseen;
c) hoitavat vaalien tiedotuskeskusten kautta äänestäjien tiedottamisen sekä muita tiedotustehtäviä;
d) hoitavat hallintoa ja tietojärjestelmiä koskevat koekäytöt. Valtakunnallisen vaalitoimiston (myöhemmin VVT) johtaja määrää koekäyttöön osallistuvat vaalitoimistot;
e) ottavat osaa ääntenlaskuun ja kansanäänestyksen tuloksen valmisteluun;
f) pitävät yllä kansanäänestyksen toimittamiseen tarvittavia tietokonejärjestelmiä;
g) takaavat vaaliviranomaisten toiminnan ja vaalien toimittamisen materiaaliset ja tekniset edellytykset ja tarpeen vaatiessa huolehtivat vaalilautakuntien täydentämisestä, uusien jäsenten valitsemisesta;
h) huolehtivat vaaliviranomaisten tehtäviinsä opastamisesta;
i) hoitavat vaalilautakuntien sihteerintehtävät ja valmistelevat vaalilautakuntien päätösvaltaan kuuluvat asiat päätöstä varten;
j) toimittavat jätetyt oikaisuvaatimukset välittömästi niiden käsittelemiseen valtuudet saaneen vaalilautakunnan ohessa toimivaan vaalitoimistoon tai tuomioistuimeen
k) huolehtivat kansanäänestyksen asiakirjojen käsittelemisestä ja turvallisesta säilyttämisestä, ja lisäksi niiden luovuttamisesta arkistoon tai hävittämisestä.
(3) Vaalien tietokoneverkosto rakentuu sisäasiainministeriön hallintoverkon, sisäasiainministeriön tietojenkäsittely-, rekisteröinti- ja vaalitoimiston (myöhemmin SM TV), maistraattien ja passi- ja henkilötodistustoimistojen tietokonekannan varaan. Tietojenkäsittelyyn liittyvät tehtävät on suoritettava SM TV:n johdolla ja edellä lueteltujen viranomaisten kanssa yhteistyössä. Kansanäänestyksen automaattista tiedotusjärjestelmää pitää yllä SM TV hallintovirastojen kanssa yhteistyönä. Vaalitoimiston johtaja päättää yhteisymmärryksessä SM TV:n johtajan kanssa niiden tiedottamiseen käytettyjen tietokoneiden käytöstä, joita ei ole liitetty sisäasiainministeriön hallintojärjestelmään.
(4) Automaattista tietojenkäsittelyä käyttää valtakunnallisen kansanäänestyksen aikana jokaisen sellaisen paikkakunnan paikallinen vaalitoimisto (myöhemmin PVT), jossa toimii passi- ja henkilötodistustoimisto. 
(5) PVT:n johtaja päättää, käyttääkö hän tietokonetta vaaliluettelon laatimiseen.
(6) AVT:n johtaja voi antaa luvan olla käyttämättä tietokonetta lomakkeiden ja äänestyspiirien pöytäkirjojen tarkistuksessa (automaattinen tarkistusjärjestelmä) tai vaalipiirissä kansanäänestykseen osallistuneita koskevien väliaikatietojen laskemisessa PTV:n johtajan kirjallisesta pyynnöstä niillä paikkakunnilla, joissa ei toimi passi- ja henkilötodistustoimistoa.

PAIKALLINEN VAALITOIMISTO

2 § Jokaisella paikkakunnalla toimii itsenäinen paikallinen vaalitoimisto. Piirinotariaattiin kuuluvilla paikkakunnilla PVT:n tehtäviä hoitaa alueen pääkaupungin PVT.

Paikallisen vaalitoimiston kansanäänestysaloitteeseen liittyvät tehtävät

3 § PVT avustaa valtakunnallisen vaalilautakunnan (myöhemmin: VVL) päätöksen mukaan, siinä määrätyn mukaisesti allekirjoituksien keräyslistaan allekirjoituksensa antaneiden henkilötietojen tarkistuksessa.

Paikallisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivää edeltävänä aikana

4 § (1) PVT
a) ilmoittaa, minä ajankohtana vaaliluettelo on nähtävillä ja asettaa sen nähtäville;
b) tiedottaa äänioikeutettuja äänestysajankohdasta ja -paikoista sekä siitä, että äänioikeutettu on otettu vaaliluetteloon;
c) hoitaa todistusten antamiseen liittyvät tehtävät;
d) ottaa vastaan ääntenlaskulautakuntaan (myöhemmin: ÄLL) delegoitujen jäsenten ilmoittautumiset, huolehtii valan vannomisesta, paikallisen tavan mukaan asettaa nähtäville ÄLL:ien ja PVT:n johtajan nimet sekä PVT:n toimipisteen osoitteen;
e) järjestää liikuntarajoitteisten äänioikeutettujen äänestämisen liikkuvaa vaaliuurnaa käyttäen;
f) huolehtii keskitetysti valmistettujen painotuotteiden noutamisesta alueellisen vaalitoimiston (myöhemmin: AVT) määräämästä paikasta ja huolehtii aineistonhoitoa koskevista tehtävistä;
g) huolehtii paikalla painettavien lomakkeiden valmistumisesta;
h) ottaa vastaan äänestysalueittain valmistellut kuljetuslaatikot, tarkistaa niiden sisällön, laittaa niihin salasanan sisältävän kirjekuoren ja huolehtii niiden säilyttämisestä äänestyspäivään asti;
i) kirjoittaa äänestyspäivää edeltävään päivään mennessä lomakkeisiin ja pöytäkirjoihin äänestysalueen tunnuksen;
j) antaa kuittausta vastaan äänestyspäivää edeltävänä päivänä ääntenlaskulautakunnan johtajille tai heidän sijaisilleen äänestyksen toimittamiseen tarvittavat lomakkeet, asiakirjat ja leimasimet;
k) takaa äänestyksen vaatimat tekniset puitteet sekä äänestyspaikkojen kalustuksen ja tarvikkeet.
(2) PVT:n johtaja
a) huolehtii vaaliluettelon laatimisesta, sen jatkuvasta päivittämisestä, vaaliluetteloon ottamisesta ilmoittavien tiedotteiden valmistumisesta sekä listaa ne täysi-ikäiset kansalaiset, joilla ei ole äänioikeutta;
b) päättää vaaliluettelosta poisjättämisestä tai vaaliluetteloon ottamisesta tehdyistä oikaisuvaatimuksista;
c) ottaa vaaliluetteloon ne äänioikeutetut, jotka haluavat äänestää todistuksella;
d) listaa todistuksella vaaliluetteloon otetut äänioikeutetut sekä todistuksella vaaliluettelosta poistetut äänioikeutetut;
e) antaa maksua vastaan ennalta pyydettäessä vaaliluettelon jäljennöksen sitä haluaville;
f) järjestää väliaikatietojen, lomakkeiden ja äänestysalueiden pöytäkirjojen toimittamisen ja käsittelemisen eduskunnan henkilökohtaisten vaalipiirien vaalitoimiston (myöhemmin: EHVT) ja AVT:n johtajan käyttöä varten.

Paikallisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivänä

5 § (1) Ääntenlaskulautakunnan rinnalla toimiva pöytäkirjanpitäjä
a) avustaa äänestyspaikan säännöstenmukaisessa kalustamisessa (esim. äänestyskoppien asianmukainen sijoittelu, uurnien säännöstenmukainen sulkeminen jne.);
b) huolehtii äänioikeusrekisterin, evättyjen listan, liikkuvaa vaaliuurnaa pyytävien listan ja todistuksella vaaliluetteloon otettujen listan pitämisestä;
c) luovuttaa väliaikatietoja tiedotusjärjestelmään;
d) toimittaa äänestyksen aikana sattuneista erityisistä tapahtumista pidetyn pöytäkirjan PVT:n johtajalle;
e) täyttää lomakkeen, on mukana pöytäkirjan laatimisessa sekä näiden ja muiden kansanäänestyksessä käytettyjen asiakirjojen toimittamisessa PVT:n toimipaikkaan.
(2) PVT
a) takaa ääntenlaskulautakunnan toiminnan ja äänestyksen laillisuuden edellytykset ja toimittaa ääntenlaskulautakunnan päätöstä vastaan tehdyn oikaisuvaatimuksen AVT:lle;
b) huolehtii äänestysalueilta saapuvien tietojen vastaanottamisesta, laskemisesta ja edelleenlähettämisestä sekä takaa näiden tehtävien suorittamiseen tarvittavien laitteiden toiminnan;
c) ottaa vastaan lomakkeet ja äänestysalueiden pöytäkirjat, tarkistaa ne ja järjestää niiden edelleenlähettämisen sekä lisäksi, mikäli paikkakunnalla toimii asiakirjatoimisto, vie tiedot tietokoneelle.

Paikallisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivän jälkeen

6 § PVT
a) huolehtii ääntenlaskulautakunnilta vastaanotettujen pöytäkirjojen sekä muiden vaaliasiakirjojen turvallisesta säilyttämisestä ja edelleenlähettämisestä;
b) käsittelee äänestysalueiden pöytäkirjat äänestystä seuraavana päivänä AVT:n ja EHVT:n johtajan määräysten mukaisesti tai lähettää ne edelleen käsiteltäviksi;
c) huolehtii äänestysalueiden pöytäkirjojen nähtävilläolosta sekä pöytäkirjojen ja muiden vaaliasiakirjojen turvallisesta säilyttämisestä.

EDUSKUNNAN HENKILÖKOHTAISTEN VAALIPIIRIEN 
VAALITOIMISTO

7 § (1) Alueellisen vaalitoimiston (AVT) johtajan, yhteistyössä eduskunnan henkilökohtaisten vaalipiirien vaalitoimiston (EHVT) ja paikallisen vaalitoimiston (PVT) johtajien kanssa nimeämä sellaisen paikkakunnan PVT, jossa toimii asiakirjatoimisto, hoitaa tässä säädöksessä EHVT:lle annettuja tehtäviä ja toimivaltaa. Näiden paikallisten vaalitoimistojen (PVT) toimivalta-alueen määrää alueellisen vaalitoimiston (AVT) johtaja ja tiedottaa tästä valtakunnallisen vaalitoimiston (VVT) johtajalle.
(2) Sellaisen paikkakunnan PVT, jossa toimii asiakirjatoimisto, huolehtii muutoin oman paikkakuntansa osalta EHVT:ille määrättyjä tehtäviä.
(3) Pääkaupungissa EHVT:n toimivalta-alue on yhtenevä sen kaupunginosan alueen kanssa, jossa sen toimipaikka on.

Eduskunnan henkilökohtaisten vaalipiirien vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivää edeltävänä aikana

8 § EHVT hoitaa tämän säädöksen 3. ja 4. §:ssä säädetyn ohella omalla toimivalta-alueellaan sille määrätyt tietojenkäsittelytehtävät ja tietojen edelleentoimittamisen.

Eduskunnan henkilökohtaisten vaalipiirien vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivänä

9 § EHVT:n lisätehtävänä on tämän säädöksen 5. § (2) momentissa säädetyn ohella omalla toimivalta-alueellaan
a) väliaikatietojen käsitteleminen;
b) ääntenlaskujärjestelmässä sille määrättyjen tietojenkäsittelytehtävien hoitaminen ja tietojen edelleentoimittaminen;
c) ääntenlaskua estävien häiriöiden ja vaaratilanteiden torjuminen sekä huolehtiminen siitä, että tarpeen vaatiessa vaaratilanteiden varalle määrätyt vararatkaisut otetaan käyttöön, ja näistä toimenpiteistä ilmoittaminen AVT:n sekä PVT:n johtajille.

Eduskunnan henkilökohtaisten vaalipiirien vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivän jälkeen

10 § EHVT:n lisätehtävänä on tämän säädöksen 6. §:ssä säädetyn ohella ottaa vastaan viimeistään äänestystä seuraavana päivänä oman toimivalta-alueensa paikkakuntien äänestysalueiden pöytäkirjat ja käsitellä ne AVT:n johtajan määräämään aikaan mennessä tai tarkistaa, että käsittely on tapahtunut.

ALUEELLINEN VAALITOIMISTO

11 § (1) AVT:n johtaja voi siirtää EHVT:n toimivalta-alueelle kuuluvien PVT:jen tässä säädöksessä asetettujen tehtävien johtamisen tai tehtävien suorittamisen tarkastuksen kirjallisesti EHVT:n johtajalle.
(2) AVT hoitaa vaalien tietojenkäsittelytehtäviä näitä tehtäviä AVT:n jäsenenä hoitavien maistraatin viranomaisten kanssa yhteistyössä.

Alueellisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivää edeltävänä aikana

12 § (1) AVT
a) ottaa vastaan alueelliseen vaalilautakuntaan delegoitujen jäsenten ilmoittautumisen, huolehtii valan vannomisesta, paikallisen tavan mukaan asettaa nähtäville alueellisen vaalilautakunnan jäsenten ja AVT:n johtajan nimet sekä AVT:n toimipisteen osoitteen;
b) maistraatin kautta avustaa tietokoneiden ja tietokoneohjelmien asennuksessa, antaa apua niiden käyttöönotossa ja seuraa EHVT:jen, sisäasiainministeriön hallinnolliseen verkkoon liitettyjen muiden paikkakuntien ja AVT:n välisen tietokoneverkon toimintaa.
(2) AVT:n johtaja
a) ohjaa ja tarkastaa EHVT:jen ja PVT:jen toimintaa;
b) määrää keskitetysti valmistettujen lomakkeiden jakamisesta;
c) antaa määräyksen pöytäkirjojen edelleentoimittamista ja käsittelemistä koskevasta toimeenpanosta, jonka avulla pöytäkirjojen käsittely saadaan päätökseen äänestystä seuraavana päivänä kello 14.00:ään mennessä;
d) valvoo lomakkeiden ja pöytäkirjojen edelleentoimittamisen ja käsittelyn järjestämistä ja määrää toimintakyvyttömän asiakirjatoimiston sijasta vaaratilanteessa käytettävän tietojenkäsittelypaikan.

Alueellisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivänä

13 § AVT
a) valvoo väliaikatietojen tiedotusjärjestelmän ja ääntenlaskujärjestelmän toimintaa;
b) huolehtii, että ääntenlaskemista estävät häiriöt ja vaaratilanteet torjutaan, ja että tarpeen vaatiessa vaaratilanteiden varalle määrätyt vararatkaisut otetaan käyttöön ja tiedottaa näistä toimenpiteistä VVT:n johtajalle.
c) huolehtii julkisesta tiedottamisesta tiedotuspalvelukeskuksen järjestelmän kautta.

Alueellisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivän jälkeen

14 § AVT hoitaa pöytäkirjojen vastaanottamiseen ja niiden VVT:lle edelleentoimittamiseen liittyvät tehtävät.

VALTAKUNNALLINEN VAALITOIMISTO

Valtakunnallisen vaalitoimiston kansanäänestysaloitteeseen liittyvät tehtävät

15 § (1) VVT
a) huolehtii, että VVL:n allekirjoitusten keräyslistan oikeellisuutta koskeva päätös julkaistaan valtion virallisessa lehdessä;
b) toimittaa VVL:lle kansanäänestykseen alistettua kysymystä tai allekirjoitusten keräyslistan oikeellisuutta vastaan sekä allekirjoitusten tarkastusta koskevaa päätöstä vastaan jätetyn oikaisuvaatimuksen edelleen perustuslakioikeuteen tai korkeimpaan oikeuteen;
c) huolehtii aloitteen jättämisen yhteydessä sekä Vm. 118/A. § (1) momentissa määrätyssä tapauksessa suljetussa paketissa vastaanotettujen allekirjoitusten keräyslistojen turvallisesta säilyttämisestä. Vastaanottamisesta on laadittava pöytäkirja;
d) luovuttaa VVL:lle tietoja käyttämällä tilastollisia ja matemaattisia menetelmiä tai tarpeen vaatiessa tutkimalla allekirjoitukset yksitellen hyväksyttyinä pidettävien allekirjoitusten määrän vahvistamiseksi;
e) avustaa VVL:n päätöksen mukaisesti allekirjoitusten keräyslistan allekirjoittaneiden äänioikeutettujen henkilöllisyyden tarkistamisessa;
f) huolehtii Vm. 121. §:n mukaisesti allekirjoitusten keräyslistan hävittämisestä ja laatii tästä pöytäkirjan.
(2) VVT:n johtaja
a) luovuttaa allekirjoitusten keräyslistan aloitteen tekijälle, kun allekirjoitusten keräyslistan laillisuuden toteava VVL:n päätös on saanut lain voiman ja kun se on varustettu laillisuuden todistavalla klausuulilla (liite n:o 5, malli n:o 6). Laillisuuden toteava klausuuli sisältää VVL:n päätöksen numeron, VVT:n johtajan allekirjoituksen ja leiman, ja päiväyksenä on päätöksen voimaantulopäivä;
b) Vm. 118/A. § (2) momentissa määrätyssä tapauksessa varustaa kieltoajan päättymispäivänä allekirjoitusten keräyslistan toisen, aiemmin lailliseksi todistetun kappaleen kanssa sisällöltään ja muodoltaan yhtenevän, kappaleen uudella laillisuuden toteavalla klausuulilla. Uuden laillisuuden toteavan klausuulin päiväys on kieltoajan päättymispäivä.

Valtakunnallisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivää edeltävänä aikana

16 § VVT
a) ottaa vastaan VVL:aan delegoidun jäsenen ilmoittautumisen, huolehtii valan vannomisesta ja julkaisee valtion virallisessa lehdessä VVL:n jäsenten ja VVT:n johtajan nimet sekä VVT:n toimipaikan osoitteen;
b) laatii ammatillisia tiedotteita ja ohjeita sekä järjestää ammatillisia kokouksia ja valtakunnallista opetusta;
c) järjestää hallinnolliset ja tekniset koekäytöt;
d) huolehtii äänioikeutettujen valtakunnalliseen tiedottamiseen liittyvistä tehtävistä;
e) määrää erillisten tehtävien suorittamiseen liittyvän ilmoitus- ja tarkastuskäytännön;
f) huolehtii kansanäänestykseen tarvittavien yleisten painotuotteiden valmistamisesta ja kuljettamisesta;
g)huolehtii esivalmistelujärjestelmien, tiedotusjärjestelmän ja automaattisen ääntenlaskujärjestelmän suunnittelusta, asennuksesta ja toiminnasta, tietojenkäsittelyverkon rakentamisesta sekä ääntenlaskua ja tiedottamista hoitavien keskusjärjestelmien toiminnasta.

Valtakunnallisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivänä

17 § (1) VVT
a) ottaa vastaan ja laskee väliaikatiedot sekä julkistaa ne;
b) tiedottaa VVL:a päivän aikaan sattuneista erityisistä tapahtumista;
c) huolehtii jatkuvasta julkisesta tiedottamisesta;
(2) VVT pitää yllä valtakunnallista vaalitoimistoa ja tiedottaa VVL:lle äänestyksen ennakkotuloksesta.

Valtakunnallisen vaalitoimiston tehtävät äänestyspäivän jälkeen

18 § VVT
a) ottaa vastaan äänestystä seuraavana päivänä kello 14.00:ään mennessä äänestysalueiden pöytäkirjat;
b) luovuttaa tietoja VVL:lle kansanäänestyksen tuloksen toteamista ja julkistamista varten;
c) laatii tilastoja ja selvityksiä;
d) toimittaa VVL:lle kansanäänestyksen tuloksen toteavaa päätöstä vastaan nostetun oikaisuvaatimuksen edelleen korkeimpaan oikeuteen;
e) huolehtii, että kansanäänestyksen tulos julkaistaan valtion virallisessa lehdessä;
f) pitää yllä väärinkäytösten todennäköisyyden ilmaisevaa järjestelmää.

II Osa

ÄÄNESTYSALUEIDEN MUODOSTAMINEN

19 § (1) Ennen kansanäänestyksen määräämistä PVT:n johtaja tarkastaa äänestysalueiden muodostamisen VVT:n johtajan määräämänä ajankohtana ja kirjaa edellisten vaalien jälkeen tapahtuneet muutokset. Tarkastukseen kuuluu Vm. 10. §:n (2) momentin mukainen äänestysalueen tarpeenmukainen aktualisointi.
(2) AVT lähettää maistraatin kautta (1) momentissa säädetyn tehtävän suorittamista varten PVT:lle käytettävissä olevan osoitelistan, johon on lisätty osoitteessa joko pysyvästi tai väliaikaisesti asuvien Unkarin kansalaisten määrä ja jossa on erikseen ilmoitettu täysi-ikäiset kansalaiset.
(3) PVT:n johtaja tiedottaa maistraatille äänestysaluetta koskevista muutoksista tai uuden äänestysalueen muodostamisesta tai siitä, että muutoksia ei ole tapahtunut.
(4) AVT:n johtaja tarkastaa, että äänestysalueet on muodostettu lain vaatimalla tavalla ja tiedottaa VVT:n johtajalle tarkastustuloksesta.
(5) Maistraatti listaa kerättyjen piiritietojen pohjalta läänin ja pääkaupungin vaalipiirien määrän ja lähettää tiedot edelleen väestörekisterille.
20 § PVT:n johtaja seuraa 19. § (1) momentissa annetun ajankohdan lisäksi äänestysalueiden jaottelua koskevia muutoksia ja muuttaa äänestysalueiden muodostamista niiden mukaisesti ja ilmoittaa muutokset välittömästi hallintovirastolle.

II Osa

VALTAKUNNALLINEN KANSALAISALOITE

21 § Valtakunnallisessa kansalaisaloitteessa on noudatettava sitä, mitä 3 ja 15 §:ssä on säädetty.

PÄÄTÖSSÄÄNNÖKSET

22 § Tämän säädöksen liite n:o 1 koskee äänioikeutettujen rekisteröintiin liityvää tehtävää, säädöksen liite n:o 2 koskee väliaikatieojen antamista äänestäneiden määrästä ja tiedottamista erityistapahtumista, säädöksen liite n:o 3 koskee alustavaa ääntenlaskua, säädöksen liite n:o 4 koskee ääntenlaskua ja säädöksen liite n:o 5 sisältää pakollisesti käytettävien lomakkeiden listan ja mallit.
23 § Tämä säädös astuu voimaan sen julkistamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä ja siinä säädettyä on sovellettava niissä kansanäänestyksissä ja kansalaisaloitteissa, joista säädetään Unkarin tasavallan perustuslaista annetun vuoden 1949 XX lain 79 §:ssä ja joista on tehty aloite tämän säädöksen voimaantulopäivän jälkeen.